Suurimmalla osalla sukututkijoista on mielessään jonkinlainen kuva siitä, mitä sukututkimus on ja miten sitä tehdään. Nuo kuvat voivat olla hyvinkin paljon toisistaan poikkeavia. Ja hyvä niin. Ihmisillä on hyvin erilaisia tavoitteita ja päämääriä harrastukselleen eikä ole olemassa mitään pakkoa, millä niitä pitäisi ajaa samaan muottiin. Yleistyksenä voitaneen pitää mallia: etsitään omaan käyttöön soveltuvia lähteitä, kerätään niistä tietoja ja kootaan tiedot sukutauluiksi. Useimmille siinä onkin yleispiirteissään koko juttu. Yksityiskohdat ovat sitten asia erikseen.
Hyvin vähän ovat sukututkijat pohdiskelleet tutkimusmenetelmiään. Alan oppikirjoissakin menetelmäpuoli sivuutetaan yleensä lyhyellä maininnalla ja ryhdytään sitten käsittelemään seikkaperäisesti erilaisia lähdetyyppejä. Tai sitten ollaan sitä mieltä, että sukututkimuksen menetelmä on sukutaulu ja ryhdytään esittelemään erilaisia sukutaulun esittämistapoja.
Tällainen ylimalkaisuus häiritsee minua yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saaneena ihmisenä. Olen tottunut siihen, että tutkimuksen lähtökohtia pohditaan huolellisesti samoin kuin siinä käytettäviä menettelytapoja. En tarkoita sitä, että jokaisen sukuaan tutkivan pitäisi toimia tiedemiehen tavoin, mutta uskon että hieman laajemmasta pohdinnasta voisi olla hyötyä. Ryntääminen suin päin lähteille on tietenkin houkuttelevaa ja mielenkiintoista, mutta pidemmän päälle menee paljon aikaa ja vaivaa hukkaan, ellei omaa näkemystä siitä, mitä on tekemässä.
Aikomukseni onkin tässä blogissa ryhtyä tavallista perusteellisemmin käsittelemään sukututkimuksen perusteita ja menetelmiä: sekä aivan yleisiä asioita että yksityiskohtia. En siis lähde liikkeelle lähteistä ja niiden tutkimisesta, vaan käsittelen lähteitä palvelemassa tutkimuksen yleisempiä tavoitteita. Aivan samasta näkökulmasta tulen käsittelemään muilla tutkimusaloilla tehtyä työtä. Miten se voisi palvella meidän omaa harrastustamme? Pyörää ei kannata keksiä uudelleen.
Tämä blogi on erityisesti ajateltu aloitteleville tai itseni kaltaisille vasta parikymmentä vuotta sukututkimusta harrastaneille. Täysinoppineille tässä ei varmaankaan ole mitään uutta. Olen havainnut, että sukututkimus on vielä paljolti vanhempien ikäluokkien harrastus. Onkohan tähän yhtenä syynä arkistotutkimuksen perinne. Nyt kun suuri osa lähdeaineistosta alkaa olla digitoituna käytössä internetin välityksellä luulisi harrastuksen aloittamisen kynnyksen madaltuneen myös nuoremmalle väelle. Yhtenä blogini tarkoituksena on nimenomaan rohkaista nuorempia sukututkijoita tekemään monipuolista tutkimusta omista näkökulmistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti