Kaksi minulle tärkeää kirjaa

Eeva-Liisa Oksanen & Kari-Matti Piilahti, Valkealan historia II, Valkealan kunta 1995.

M.Sakari Siltaloppi (toim.), Petter Hällströmin suku II, Petter Hällströmin jälkeläisten sukuyhdistys ry 1991.

Oksasen ja Piilahden kirjasta sain aikoinani voimakasta potkua sukututkimukselleni.  Erityisen kiinnostava oli Piilahden laatima mittava (yli 200 sivuinen) talonhaltijaluettelo.  Löydettyäni sieltä isäni kotilalon alkoi tutkimuksen vyyhti purkautumaan.  Varsin nopeasti pääsin etenemään sukupolvi sukupolvelta taaksepäin ja löytämään yhteyksiä naapuritaloihin sekä pitäjän muihin kyliin.  Silloisilla tiedoillani ja taidoillani tutkimuksen eteneminen olisi ollut monin verroin vaikeampaa ilman tällaista loistavaa apuvälinettä.  Voin vain kuvitella, millaisen suururakan Piilahti on tehnyt seikkaperäistä luetteloa laatiessaan.

Päästyäni jyvälle talonhaltijoista aukeni myös teoksen alkuosa, jossa Oksanen käsitteli Valkealaa 1600-luvun lopulta 1800-luvun puoliväliin.  Tekstistä ja laajoista viitteistä löytyi paljon tuttuja henkilöitä sekä pääsi heitä käsittelevien asiakirjojen jäljille.  Tällaisia asiakirjoja olivat mm. tuomioistuinpöytäkirjat, jotka Valkealan tapauksessa jakautuvat kahteen eri tuomiokuntaan.

Eniten kirjasta oli minulle hyötyä juuri tuossa tutkimustyöni vaiheessa, mutta monesti siihen on joutunut tarttumaan myöhemminkin.  Aina silloin tällöin on tietoja varmistettava tai vilkaistava, josko niistä on tässä teoksessa jotain mainintaa.  Monen muun pitäjän kohdalla olen myöhemmin jäänyt harmittelemaan kun niistä ei ole ollut käytettävissä yhtä hienoa talonhaltijaluetteloa.

Sukuyhdistys on julkaissut Petter Hällströmin suvusta jo kymmenkunta paksua  sukukirjaa.  Minulle ehkä merkityksellisin on sarjan kirja numero II, joka käsittelee sukupolvia VI-VII.  Kirjan tekstiosa on Irma-Liisa Särkän käsialaa ja laajat sukutaulut on laatinut M.Sakari Siltaloppi.  Tämän kirjan avulla minulle aukeni äitini suvun tutkimus. 

Voin kuvitella, että Siltaloppi on tehnyt kirjaa varten tavattoman laajan tutkimustyön ja ylläpitänyt suurta tietokantaa.  Aineistoa on kerätty suvun jäseniltä huolellisesti vuosien ajan ja sukulinjat ulottuvat osittain aina nykyaikaan saakka. Erityisongelmia on aiheuttanut suvun keskittyminen pääasiassa Etelä-Pohjanmaalle, jossa henkilöiden seuraaminen vallitsevan nimikäytännön vuoksi on asiakirjoissa vaikeaa.  Lisäksi tutkimusajankohtana 1800-luvulla tapahtui verrattain paljon maakunnan sisäistä muuttoliikettä.  Paljon uudistiloja ja torppia perustettiin.  Lisäksi 1900-lukua lähestyttäessä tulee mukaan Amerikan siirtolaisuus ja paljon ihmisiä katoaa sille tielleen.

Vaikka kyseinen kirja ja alkuperäislähteet ovatkin tuoneet paljon uutta valoa aikaisemmin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin, niin palapelissä riittää vielä runsaasti kokoamista.  Jatkuvasti kun teen tutkimusta alkuperäislähteistä palaan vielä tarkistamaan, mitä tässä kirjassa kysisistä henkilöistä sanotaan.  Kyläyhteisöt olivat tuolloin yleensä varsin pieniä ja oikeastaan kaikki olivat enemmän tai vähemmän sukua keskenään.  Lähteet antavatkin usein vain kalpean kuvan sukuyhteyksistä.  Kun muistaa, että varsinkaan entisinä aikoina mitään ei tapahtunut sattumalta, voi olla askeleen lähempänä kulloisenkin ongelman ratkaisua. 

Ei Jussi putkahtanut sattumalta torppariksi entisen torpparin tilalle, vaikka asiakirjoissa ei asiasta mitään sanotakaan.  Sukututkijan ei auta kuin ruveta analysoimaan Jussin ja hänen puolisonsa sukuja, kummeja tai esimerkiksi entisiä palveluspaikkoja löytääkseen puuttuvan yhteyden juuri kyseiseen torppaan.  Se on pitkä ja vaivalloinen työ, jossa joskus tällaisista sukukirjoista on apua.

Suunnitelmia ja muistiinpanoja sukututkimuksessa

Internetin sukututkimussivustoilla käydään paljon keskustelua, mikä on paras sukututkimusohjelmisto.  Ohjelmia verrataan toisiinsa hinnan, helppokäyttöisyyden ja tietojen esittämistavan välillä.  Monesti ajatellaan, että riittää kun hankitaan hyvä ohjelma ja jonkin verran tietoa, miten päästä lähteiden äärelle.  Sitten istuudutaan läppärin eteen ja ryhdytään tallentamaan sukua sisälle ohjelmaan.  Näin yksinkertaisesti se ei vain pitemmän päälle sitten menekään.

Paraskaan sukututkimusohjelmisto ei kata kaikkea tiedon käsittelyn tarvetta.  Aloitetaanpa ohjelmasta itsestään.  Eri ohjelmat toimivat kovin eri tavoin, ovat käytössä erilaisilla laitteilla ja niistä on mm. erilaisia mobiiliversioita.  Esimerkiksi itse käytän Reunionia, josta on versio läppärillä, älypuhelimella ja tablet-tietokoneella.  Kaikkien näiden tietosisältö on helposti pidettävissä synkronissa eli kaikissa säilyvät samat tiedot.  Jos sattumalta löydän, jostain uusia tietoja, voin tallentaa ne kännykkääni ja ottaa vaikka sen kameralla kuvan vielä lähteestä.

Mutta minähän teen jatkuvasti uusia suunnitelmia tutkimuksen etenemisestä, kehittelen uusia ideoita, yritän toteuttaa niitä, löydän uusia lähteitä, koetan palauttaa mieleeni vanhoja ja lisäksi vielä tehdä kaikkea tätä joltisenkin järjestelmällisesti.  Välillä tosin innostun jostain mielenkiintoisesta kohteesta ja jätänkin muun tutkimuksen hetkeksi sivuun paneutuen siihen.  Jollakin nämä kaikki pitäisi pitää järjestyksessä.  Vanha erehtyväinen pääkoppani ei aina tahdo yksin riittää siihen tehtävään.

Olen vuosien ja vuosikymmenien aikana käyttänyt jos jonkinlaista muistiinpano- ja suunnittelujärjestelmää.  Työssäni minulla oli pitkään käytössä kallis ajankäytön suunnittelujärjestelmä.  Se soveltuikin hyvin toimintaan, jossa oli suhteellisen paljon samantapaisina, mutta eri aikoina toistuvia asioita sekä paljon niihin liittyviä pakollisia muistiinpanoja.  Sen ylläpitäminen oli kuitenkin raskasta vieden paljon aikaa. 

Hankin muutamia vuosia sitten David Allenin kirjan ”Getting Things Done”, joka on käännetty suomeksikin nimellä ”Kerralla valmista”.  Liikkeenjohdon konsultti Allen koulutti asiakkaitaan käyttämään yksinkertaista GTD –järjestelmää, jossa perusajatuksena on arvioida vastaantulevat tehtävät ja ideat heti tuoreeltaan sillä perusteella, mitä niille tehdään ja milloin.  Allen käyttää kaikista asioista suppeita luokituksia ja suosii muistiinpanojen säilyttämistä mahdollisimman yksinkertaisessa järjestyksessä.  Siis aivan toisin kuin niissä suunnittelujärjestelmissä, mitä totuin töissä käyttämään.  Lisätietoja GTD:stä esim David Allenin blogissa "GTD Times".

Allenin ajatuksien pohjalta on luotu ohjelmistoja eri laitteille ja käyttöjärjestelmille.  Käytän Things –ohjelmaa Macilla, iPadilla ja iPhonella.  Se pysyy samalla tavalla synkronissa kuin Reunion.  Outlookille on myös olemassa GTD-laajennus.  Aina kun mieleeni tulee uusi tehtävä tai idea tallennan sen Thingsille.  Säännöllisesti vähintään kerran päivässä käyn listat läpi ja teen päätöksen, mitä kullekin on tehtävä: vaatiiko se välittömiä toimia, annanko sille jonkin ajankohdan, vaatiiko se jatkokäsittelyä, siirränkö sen ”joskus” toteutettaviin vai meneekö se roskakoriin.  Samalla merkitsen, mihin laajempaan ”projektiin” se mahdollisesti kuuluu.  Oheen voin myös laittaa lisämuistiinpanoja.

Kun etsimme neulaa heinäsuovasta tietokoneen ja internetin avulla selailemme yleensä valtavan määrän erilaisia sivuja ja sivustoja.  Jotta saisimme pidettyä tämän työn edes jonkinlaisessa järjestyksessä kannattaa meidän luoda runsaasti kirjanmerkkejä selaimeemme.  Samalla nämä kirjanmerkit on järjestettävä sillä tavoin, että todella löydämme kaipaamamme tarvittaessa.  Tutkimuskohteestamme riippuen kannattaa muodostaa tarpeellinen määrä kirjanmerkkikansioita, joiden tulisi olla myös sen verran pieniä, ettei tieto pääse niihin katoamaan.  Jos kirjanmerkin nimeksi olisi muuten tulossa vain epämääräinen domain –osoite, kannattaa se muokata esim. sivun otsikoksi.  Tämä auttaa myös kyseisen sivun löytymisessä, jos sivustorakennetta on myöhemmin muutettu eikä entisellä osoitteella olekaan enää sivua olemassa.  Vielä kannattaa korostaa sitä, että parempi liikaa kirjanmerkkejä kuin liian vähän.  Monesti joltain sivustolta ei juuri nyt löydy tarvitsemaamme tietoa, mutta voimme hyvinkin tarvita sitä myöhemmin.   Kaikkein kurjinta on tietenkin tilanne, jossa jokin sivu on poistunut palvelimelta kokonaan.  Joitain sivuja voi tietenkin tallentaa omalle koneelle, jos pitää niiden sisältöä erityisen arvokkaina.

Vanhin muistiinpano- suunnittelutekniikka kynällä ja paperilla on yhä arvossaan.  Varsinkin vapaamuotoinen asioiden kehittely ja pohdinta on helpointa ja yksinkertaisinta sillä tavoin.  Hienoimmatkin ohjelmat ovat varsin rajoittuneita tutkimuskansioon verrattuna.  Lisäksi kansio harvemmin kaatuu tai siitä loppuu virta.  Kahvikupin kaataminen sille lienee pahin tavallinen vahinko.  Olen jo opiskeluajoista saakka pitänyt erilaisia järjestelmällisiä muistiinpanokansioita.  Pelkkä ruudullinen paperi on harvemmin riittänyt muistiinpanojen ja suunnitelmien tekoa varten.  Olenkin muokannut ainakin osasta arkkeja yksinkertaisia lomakkeita, joita sitten myöhemmin tietokoneiden tultua kuvaan mukaan käytin yhdessä niiden kanssa.  Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen tässäkään asiassa.  Voimme muistiinpanojemme rakenteenkin avulla helpottaa työtämme.  Niiden tarkoituksenahan on nimenomaan olla muistin tukena ja sitä parempi, mitä tehokkaammin ne sen tekevät.

Ulkoinen lähdekritiikki - kaksi esimerkkiä

Lähdekriittisessä tarkastelussa pyritään arvioimaan, mikä arvo kullakin lähteellä on tutkimuksen kannalta, miten ja miksi lähde on syntynyt sekä missä määrin se vastaa kuvaamaansa todellisuutta.  Ulkoinen lähdekritiikki pohtii lähteen syntyä ja sisäinen sen suhdetta kuvaamiinsa ilmiöihin.  Lähdekritiikin eri puolia ei useinkaan ole helppoa kuvata irrallaan toisistaan, mutta pyrin tässä kuitenkin käsittelemään ulkoista lähdekritiikkiä kahden yksinkertaisen esimerkin avulla.  Sisäiseen palaan tuonnempana.

Olisi houkuttelevaa ajatella, että lähteet olisivat syntyneet ikään kuin päiväkirjamuistiinpanoina myöhempiä aikoja, siis meitä, varten.  Näin ei kuitenkaan yleensä koskaan ole ja jos on, niin juuri näihin lähteisiin kannattaa suhtautua mitä suurimmalla epäluulolla.  Lähteillä on yleensä aina ollut jokin hyvin käytännöllinen tarkoitus.

Aloitetaan meille kaikille hyvin tutulla lähteellä: syntyneiden luettelolla.  Kuvassa Laihialta 1831.  Luettelon perimmäinen tarkoitus on ollut byrokraattinen: sitä on pidetty, koska kirkkolaki on niin määrännyt.  Päivämääränmukaisena luettelona sitä on ollut hyvin hankala käyttää hyödyksi missään seurakunnan toiminnassa.  Tässä tarkoituksessa ensisijainen on ehdottomasti ollut rippikirja.  Käytännössä kirjan pitäminen on useimmiten tapahtunut siten, että kasteen yhteydessä kastepappi on henkilökohtaisesti korvakuulolta merkinnyt kirjaan lapsen, vanhempien ja kummien tiedot, jotka on hänelle suullisesti kerrottu.  Joskus nämä tiedot on otettu muistiin erikseen ja sitten merkitty kirjaan myöhemmin.  Tällaisissa tapauksissa on kirjaan voinut jäädä aukkoja kun tietoja on jäänyt sinne merkitsemättä.  Voimme myös olettaa, että aina syntyneiden luetteloa ei olla pidetty sellaisella huolellisuudella kuin käytännöllisemmässä työssä tarvittavaa kirjaa.

Toinen esimerkki on New Yorkin Ellis Islandilla pidetty maihin nousseiden siirtolaisten luettelo.  Kuvassa 14.6.1892 Bremenistä saapuneita matkustajia.  Luettelo on osa käytännöllistä viranomaistyötä.  Sen tarkoitus on henkilö henkilöltä kirjata ylös kenelle voidaan antaa lupa saapua maahan, kuka on palautettava, kenen lupa vaatii jatkokäsittelyä ja kuka on siirrettävä välittömään sairaanhoitoon.  Luettelon pitäjät olivat kouliintuneita siirtolaisasioiden ammattilaisia, jotka tekivät näitä päätöksiä ja kirjauksia liukuhihnalta.  Tiedot perustuivat saapujien mukana olleisiin matkustusasiakirjoihin, kutsukirjeisiin, haastatteluihin ja lääkärintarkastukseen paikan päällä.  Oheisesta kuvasta näkyy huomionarvoinen seikka.  Virkailija on kirjoittanut kaikki suomenkieliset nimet oikein, mikä on harvinaista.  Hän on siis todennäköisesti suomalainen tai ainakin hyvin suomalaisiin siirtolaisiin perehtynyt.  Koska nimet olivat matkustusasiakirjoissakin käsin kirjoitettuja, syntyi virheitä yleensä runsaasti.  Saapujien suuresta määrästä huolimatta virkailijoiden oli tehtävä huolellista työtä, koska ei-toivottujen siirtolaisten livahtaminen maahan oli koko ajan mahdollista.

Jo näin perustavaa laatua olevista lähteistä saatamme löytää yhtä ja toista huomautettavaa kun niitä lähemmin tarkastelemme.  Huomattavasti vaikeammaksi lähdekritiikki tulee silloin kun lähde ei noudata mitään vakiomuotoa.  Tällöin niiden laatimisen syy ja tarkoitus vaatii usein seikkaperäistä pohdintaa.  Esimerkiksi yksityisarkistojen sekalaiset paperit ja yksityiskirjeet ovat usein tällaisia.

Ruotsalaiset kirkonkirjat Ancestryssä

Ruotsin kirkonkirjojen käyttö on internetissä kaikilla käyttötavoilla maksullista.   Disbyt -tietokantaan voi vierastunnuksella ”guest” tehdä ilmaisia hakuja, mutta niillä pääsee näkemään vain viitetietoja, esim.

Magnus

Lang

Malmö

Malmöhus län

f 17xx

Ancestry.se maksaa vuodessa 995 Kr.  Mutta jos olet hankkinut Ancestry.comin täydet World Explorer -käyttöoikeudet  (tällä hetkellä $299,40) vaikkapa Amerikan siirtolaisten tutkimista varten voit käyttää Ancestry.se:n ruotsalaisia kirkonkirjoja digitoituina samaan tapaan kuin meillä Sukuhistoriallisen Yhdistyksen tietokannassa.

Ylläolevassa esimerkissä Visbyn rippikirjoja.

Oheisessa videossa opastetaan käyttämään ruotsalaisia kirkonkirjoja Ancestry:ssä.

Perhe sukututkimuksen kohteena

Ydinperhe, vanhemmat ja heidän lapsensa, on luonnollisin tutkimusyksikkö tarkastellessamme  sukulaisiamme.  Toki voisimme perustellusti painottaa myös yksilöitä, perinteisen maatalousyhteiskunnan suurperheitä tai suurempia sukuyhteisöjä.  Ydinperhe kuitenkin jakaa suuren osan elämänsä ajasta yhteisen asuinpaikan ja yhteiset elämänolosuhteet.  Se tieto, jota onnistumme hankkimaan tämän perheen jäsenistä pätee todennäköisesti myös muihinkin perheen jäseniin.  Käytännöllisen tutkimustyön kannalta on myös ehdoton etu, että suuri osa lähteistä jakaa ihmiset nimenomaan ydinperheen mukaan.

Sen jälkeen kun olemme saaneet kerättyä aineistoa ydinperheistä on helpompaa ryhtyä tarkastelemaan sukua muilla jakoperusteilla.  Samoin voimme alkaa tehdä johtopäätöksiä suvusta laajemminkin.  Tässä yhteydessä mukaan tulevat eittämättä serkut (usein varsin kaukaisetkin) ja avioliiton kautta sukuun liittyvät ihmiset. 

Olemme nykyaikanakin havainneet, ettei perheen määritteleminen ole mikään yksinkertainen tehtävä.  Samoin on laita menneen ajan perheiden kohdalla sukututkimuksessa.  Houkuttelisi väittää, että perheeseen kuuluvat laajasti ymmärrettynä ne ihmiset, jotka kokevat olevansa samaa perhettä.  Tällöin perhe ei olisikaan pelkästään biologinen yksikkö. 

Esimerkiksi voisi mainita aiemmin kuvaamani Maria Jaakontyttären perheen.  Marian vanhemmilla Jaakko Antinpojalla ja Maria Jaakontyttärellä oli viisi lasta, joista kolme kuoli.  Maria-äidin kuoltua Jaakko avioitui uudelleen Leenan kanssa.  Leenalla oli kaksi lasta edellisestä avioliitostaan.  Jaakko ja Leena saivat viisi lasta, joista yksi kuoli.  Jaakon kuollessa Maria oli 11-vuotias ja hänen täyssisarensa kolme vuotta vanhempi.  Heillä oli siis neljä puolikassisarusta ja lisäksi perheeseen kuului kaksi lasta, jotka eivät olleet heille sukua ollenkaan.  Leenan yksinhuoltajaperheessä oli toimeentulo todennäköisesti niukkaa.  Marian sisar siirtyi pian naapuritaloon piiaksi ja Maria itse sukulaisille kasvatiksi.  Voimme esittää kysymyksen muodostiko tämä ihmisjoukko perhettä muualla kuin rippikirjan sivuilla?  Tuntematta tuolloin vallinnutta elämäntodellisuutta vastaus jää  saamatta.

Kaikelle tutkimustyölle on varsin tunnusomaista, että käytössä olevan lähdeaineiston fyysinen muoto ja käytettävä muistiinpanotekniikka vievät myös tutkimusta ja sen kysymyksenasettelua mukanaan.  Tässä suhteessa sukututkimus ei ole mikään poikkeus.  Kun aiemmin pääasiallinen muistiinpanojen muoto oli kirjoittaa tietoja henkilöistä perhekohtaisille paperiarkeille, lomakkeille tai kansionlehdille on tämä sama muoto säilynyt useimpiin sukututkimusohjelmistoihin. 

Allaolevassa kuvassa  Jaakko Antinpojan ja Maria Jaakontyttären perhesivun tuloste Reunion –ohjelmasta.

Seuraavassa kuvassa samaa perhettä rippikirjan sivulla.

Vaikka käytetty ohjelmisto onkin amerikkalainen ja perustuu aivan toiseen lähdeaineiston perinteeseen on keskeinen ajatus täysin sama.  Tutkimusyksikkö on nimenomaan ydinperhe.   Tätä lomaketta olisi hankala käyttää manuaaliseen tiedonkeräämiseen perheen yksittäisistä jäsenistä.  Tilaa siihen olisi liian vähän.  Yhteydet muuhun sukuun ovat vain viitteenomaisia.