sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Hypoteesi Gardemeister -suvun alkuperästä


Polveudun 1600-luvulla Suomeen tulleesta Gardemeister –suvusta.  Se on introdusoimaton aatelissuku, joka on myöhemmin talonpoikaistunut.  Suvun varhaisin tunnettu kantaisä on kapteeni Hans Gardemeister, joka palveli 30-vuotisen sodan aikaisessa Ruotsin armeijassa.

Gardemeister palveli ilmeisesti koko sotilasuransa samassa rykmentissä, Uudenmaan ja Hämeen läntisessä jalkaväkirykmentissä.  Vuonna 1655 rykmentin asemapaikka oli Riika ja muutenkin se toimi todennäköisesti Baltiassa.  Hänet mainitaan ensimmäisen kerran furiirina 1635 ja lopulta kapteenina 1657.  Hänen kuolinajastaan on useita eri tietoja 1680-luvulta.  Hans Gardemeister sai hallintaansa Sääksmäen Vuorentaan kartanon 31.5.1650.  Siellä hän eli viimeiset vuotensa.

Hans Gardemeisterin syntymäaikaa ja alkuperää ei ole tiedossa.  Jo Jully Ramsay arveli suvun olevan peräisin Westfalenista, mutta en ole missään lähteessä nähnyt vahvistusta tälle olettamukselle.  Olemme yhdessä muiden tutkijoiden kanssa yrittäneet löytää suvun alkuperää Saksasta, Itävallasta, Baltiasta ja jopa Sveitsistä, mutta turhaan.  Olenkin ryhtynyt epäilemään alkuperän olevan huomattavasti lähempänä.

Lähtökohdan hypoteesien tekemiseen tarjoaa Sääksmäen kirkossa ollut Hans Gardemeisterin muistotaulu.  Sitä on tuskin tehty kovinkaan montaa vuotta Hansin kuoleman jälkeen, joten se on varmasti hänen perheenjäsentensä hyväksymässä muodossa.  Se sisältää Hansin vaakunan ja muistotekstin.  Vaikka teksti onkin saksankielinen ei siitä asiasta todennäköisesti voine vetää paljonkaan johtopäätöksiä.  Sensijaan tärkeää on nimen kirjoitusasu ”Gardie-Meister”.  Tätä asua käyttivät Hansin jälkeläiset vielä vuosikymmenten ajan kunnes se lopulta yksinkertaistui Gardemeisteriksi.  Aiemmissa sotilasrullissa Hansin nimi on kirjoitettu myöskin joko ”Gardie Meister” tai ”Gardie-Meister”. 

Hyvin mielenkiintoinen on kuitenkin muistotaulussa oleva Hans Gardemeisterin vaakuna.  Sitähän ei ole säilynyt missään muussa lähteessä.  Alla olevassa valokuvassa vaakunan kuvio näkyy hieman epäselvästi, mutta kuvan pohjalta laaditussa piirroksessa yksityiskohdat erottuvat tarkemmin.  Kilven yläosassa on selällään oleva kuunsirppi, sen alapuolella kolme tähteä ja kolme ristikkäin olevaa nuolta.  Kilven poikki menee vaakasuora nauha.




Kun mukaan otetaan oheiset kolme versiota toisen suvun vaakunasta on yhdenmukaisuus suorastaan häkellyttävä.    Selällään oleva kuunsirppi, kaksi tähteä ja risti (joka joissakin versioissa koostuu ristikkäisistä miekoista).  Kyse on Ruotsin ylhäisaateliin kuuluvasta de la Gardie –suvusta.  Voisiko näillä suvuilla olla jokin keskinäinen yhteys?  Saattaisiko jollakin de la Gardie –suvun edustajalla olla avioton lapsi, joka on saanut sukunimen Gardie-Meister?  Hänen vaakunansa olisi mukailtu de la Gardien vaakunasta lisättynä vaakasuoralla nauhalla äpärän merkkinä.




Mutta kenestä de la Gardiesta voisi olla kyse?  Hans on todennäköisesti syntynyt noin 1618.  Sitä voidaan pitää lähtökohtana.  Johan de la Gardie (1582-1640) nimitettiin Turun linnan käskynhaltijaksi 15.9.1611 ja toimi Suomessa eri tehtävissä (mm. Hämeen linnan käskynhaltijana) vuoteen 1625 kunnes siirtyi Tallinnaan.  Avioitui 1609 Catharina Oxenstiernan kanssa.  Johanilla ei ollut miespuolisia perillisiä.  Hänen veljensä Jakob de la Gardie (1583-1652) toimi Novgorodin kuvernöörinä ja myöhemmin Tallinnan   käskynhaltijana.  Avioitui 1618 Ebba Brahen kanssa, jonka kanssa oli ainakin 14 lasta.  Periaatteessa kumpikin olisi mahdollinen, mutta suurempi todennäköisyys on Johanin puolella.

Siinähän sitä on mielikuvituksellista spekulaatiota.  Täytyisi ottaa yhteyttä ruotsalaisiin heraldikkoihin ja de la Gardie –suvun tuntijoihin, jospa sieltä suunnalta löytyisi apuja.

9 kommenttia:

  1. Mistä mahtaa olla peräisin tuo vaakunan kuva? Olisiko mahdollista saada paremmalla resoluutiolla?

    VastaaPoista
  2. Olen saanut Gardemeister -vaakunan kuvan sukua tutkivalta Holger Schulzilta, joka on sen ottanut ymmärtääkseni Gardemeisterien sukukirjasta. Alkuperäinen on Kansallismuseon kokoelmissa. Piirros on Jully Ramsayn kirjasta.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen spekulaatio. Jos asiaan löytyy lisää valoa niin laita ihmeessä jakoon.

    Kiittäen,
    -Karri Gardemeister-

    VastaaPoista
  4. Olen äskettäin löytänyt Ruotsin valtionarkiston luetteloista de la Gardie -suvun kokoelmasta Magnus de la Gardien (Jakobin pojan) papereista kirjeen, jonka hän on saanut Hans Gardemeisterilta. Kirje on päiväämätön ja Hansin etunimi on luettelossa väärin (Horst), mutta hänen virka-asemansa Fersenin rykmentin majoitusmestarina todistaa kirjeen olevan Hansilta. Fersenin rykmentti toimi Liivinmaalla 1650-luvulla samaan aikaan kun Magnus palveli siellä kenraaliluutnanttina.

    Alkuperäinen asiakirja on arkistossa, mutta sitä ei ole digitoitu, joten se on luettavissa vain lukusalissa Tukholmassa. Olisi mielenkiintoista tietää, mistä Hans on kirjoittanut Magnukselle. Vaikka kyseessä olisikin puhdas sotilasasia voisi kirjeestä saada vihiä herrojen mahdollisesta sukulaisuussuhteesta.

    VastaaPoista
  5. Hmm, mielenkiintoista ... Ainakin tuo mummoni on kertonut suvustamme samalla tavalla tosin hän taisi mainita että, sukumme on saattanut olla todella vanha ja arvostettu aateloitu suku saksassa tms. Mainitsit tuossa että alkuperäinen vaakuna on kansallis museossa joka ei todennäköisesti pidä paikkaansa, koska alkuperäinen vaakuna taitaa olla Tirvalla vaarini lapsuudenkodin seinällä. Tosin en ole kyllä niinkään varma onko se sitten se alkuperäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaakuna löytyy kansallismuseosta, usko tai älä, se on sinne kiikutettu Sääksmäen kirkolta

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Sain juuri tietää, että Johan Gardemeister on 6.isoisäni! Olen aiemmin ostanut tyttärelleni Sääksmäen arkipuvun kankaat (Erja-Kaarina Helkiö, Tarja Halosen Euran muinaispuvun tekijä, on tehnyt ne). Tyttäreni ilmoitti viime vuonna haluavansa tehdä itse ja päästä ylioppilaaksi Sääksmäen arkipuku päällä.

    Nyt olen tässä. Gardemeister ja Ruuth suorassa putkessa isoisiä!
    <3

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen Hans Gardie-Meisterin suora jälkeläinen ja lisäksi miesvainajani oli Hansin jälkeläinen suoraan miessukulinjassa,11.Gardemeister.Hansin pojista Burkhardt Gardiemeister oli mieheni esi-isä Valkealan Kourulassa.Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni Hans Gardie-Meisterin miessukulinjan jälkeläisistä on olemassa Suomessa. Poikamme on 12. Gardemeister ja hänen poikansa 13. Gardemeister suoraan miessukulinjassa.

    VastaaPoista