Lähdekriittisessä tarkastelussa pyritään arvioimaan, mikä arvo kullakin lähteellä on tutkimuksen kannalta, miten ja miksi lähde on syntynyt sekä missä määrin se vastaa kuvaamaansa todellisuutta. Ulkoinen lähdekritiikki pohtii lähteen syntyä ja sisäinen sen suhdetta kuvaamiinsa ilmiöihin. Lähdekritiikin eri puolia ei useinkaan ole helppoa kuvata irrallaan toisistaan, mutta pyrin tässä kuitenkin käsittelemään ulkoista lähdekritiikkiä kahden yksinkertaisen esimerkin avulla. Sisäiseen palaan tuonnempana.
Olisi houkuttelevaa ajatella, että lähteet olisivat syntyneet ikään kuin päiväkirjamuistiinpanoina myöhempiä aikoja, siis meitä, varten. Näin ei kuitenkaan yleensä koskaan ole ja jos on, niin juuri näihin lähteisiin kannattaa suhtautua mitä suurimmalla epäluulolla. Lähteillä on yleensä aina ollut jokin hyvin käytännöllinen tarkoitus.
Aloitetaan meille kaikille hyvin tutulla lähteellä: syntyneiden luettelolla. Kuvassa Laihialta 1831. Luettelon perimmäinen tarkoitus on ollut byrokraattinen: sitä on pidetty, koska kirkkolaki on niin määrännyt. Päivämääränmukaisena luettelona sitä on ollut hyvin hankala käyttää hyödyksi missään seurakunnan toiminnassa. Tässä tarkoituksessa ensisijainen on ehdottomasti ollut rippikirja. Käytännössä kirjan pitäminen on useimmiten tapahtunut siten, että kasteen yhteydessä kastepappi on henkilökohtaisesti korvakuulolta merkinnyt kirjaan lapsen, vanhempien ja kummien tiedot, jotka on hänelle suullisesti kerrottu. Joskus nämä tiedot on otettu muistiin erikseen ja sitten merkitty kirjaan myöhemmin. Tällaisissa tapauksissa on kirjaan voinut jäädä aukkoja kun tietoja on jäänyt sinne merkitsemättä. Voimme myös olettaa, että aina syntyneiden luetteloa ei olla pidetty sellaisella huolellisuudella kuin käytännöllisemmässä työssä tarvittavaa kirjaa.
Toinen esimerkki on New Yorkin Ellis Islandilla pidetty maihin nousseiden siirtolaisten luettelo. Kuvassa 14.6.1892 Bremenistä saapuneita matkustajia. Luettelo on osa käytännöllistä viranomaistyötä. Sen tarkoitus on henkilö henkilöltä kirjata ylös kenelle voidaan antaa lupa saapua maahan, kuka on palautettava, kenen lupa vaatii jatkokäsittelyä ja kuka on siirrettävä välittömään sairaanhoitoon. Luettelon pitäjät olivat kouliintuneita siirtolaisasioiden ammattilaisia, jotka tekivät näitä päätöksiä ja kirjauksia liukuhihnalta. Tiedot perustuivat saapujien mukana olleisiin matkustusasiakirjoihin, kutsukirjeisiin, haastatteluihin ja lääkärintarkastukseen paikan päällä. Oheisesta kuvasta näkyy huomionarvoinen seikka. Virkailija on kirjoittanut kaikki suomenkieliset nimet oikein, mikä on harvinaista. Hän on siis todennäköisesti suomalainen tai ainakin hyvin suomalaisiin siirtolaisiin perehtynyt. Koska nimet olivat matkustusasiakirjoissakin käsin kirjoitettuja, syntyi virheitä yleensä runsaasti. Saapujien suuresta määrästä huolimatta virkailijoiden oli tehtävä huolellista työtä, koska ei-toivottujen siirtolaisten livahtaminen maahan oli koko ajan mahdollista.
Jo näin perustavaa laatua olevista lähteistä saatamme löytää yhtä ja toista huomautettavaa kun niitä lähemmin tarkastelemme. Huomattavasti vaikeammaksi lähdekritiikki tulee silloin kun lähde ei noudata mitään vakiomuotoa. Tällöin niiden laatimisen syy ja tarkoitus vaatii usein seikkaperäistä pohdintaa. Esimerkiksi yksityisarkistojen sekalaiset paperit ja yksityiskirjeet ovat usein tällaisia.
